Oletko hankkimassa englanninbulldoggia?
Jos olet harkinnut englanninbulldogin hankkimista, muista että olet samalla sitoutumassa uuteen perheenjäseneen jopa kymmeneksi seuraavaksi vuodeksi. Sen vuoksi oikea, tarkoin harkittu valinta on tärkeää.
Miettikää yhdessä vielä kerran, riittääkö aikanne ja kiinnostuksenne koiran hoitamiseen koko sen eliniäksi. Hankkikaa tietoa englanninbulldogin hoidosta ja erityisvaatimuksista. Kun olette päättäneet, että haluatte englanninbulldogin, voitte olla suoraan yhteydessä kasvattajiin.
Jos olette ottamassa ensimmäistä koiraanne, pyytäkää mukaanne joku tuttu, kokeneempi koiraihminen, kun menette englanninbulldogin pentuja katsomaan. Kun menette katsomaan pentuja, tarkkailkaa minkälaisissa oloissa ja ympäristössä pennut ovat. Tarkkailkaa myös sekä emon että pentujen käyttäytymistä. Miten emo suhtautuu pentujen myyjään? Ovatko pennut reippaita ja tarmokkaita? Onko niillä pullea vatsa, mutta laihat kyljet? Onko pentujen takapuoli puhdas vai onko siinä kuivunutta ulostetta?
Älkää antako ruusukkeiden ja pokaaleiden sokaista itseänne, näyttelyissä menestyminen ei sellaisenaan takaa koirien hyvää hoitoa tai myyjän eettisiä toimintatapoja.
Kysykää pentujen myyjältä kaikkea mahdollista hänen koiristaan ja koiranpidostaan. Vastuuntuntoisella kasvattajalla ei ole mitään salattavaa, ja hän vastaa mielellään teidän kysymyksiinne.
Jos myyjä ei näytä teille pentujen emoa, älkää ostako häneltä pentua. Jos myyjä ei päästä teitä sisälle, vaan tuo pennun tai useamman nähtäväksi ulos, älkää ostako häneltä pentua. Jos myyjä haluaa tuoda pennun suoraan teille kotiin ilman että te olette ensin käyneet katsomassa pentuetta hänen luonaan, älkää ostako häneltä pentua. Jos myyjä haluaa tavata teidät esimerkiksi pysäköintialueella tai muulla yleisellä paikalla, älkää ostako häneltä pentua.
Tarkistakaa pennun mukana tulevien papereiden merkinnät ja päivämäärät. Jos myyjä ei halua teidän tutkivan papereita eikä halua selittää teille niiden merkintöjä selvästi, älkää ostako häneltä pentua. Tehkää sopimus koiran kaupasta, sijoituksesta tai osamaksusta mieluiten aina Suomen Kennelliiton vahvistamaa lomaketta käyttäen, jonka molemmat osapuolet allekirjoittavat. Jos myyjä ei halua laatia sopimusta eikä hänellä ole aikaa kaikessa rauhassa kirjata siihen kaikkia asioita, älkää ostako häneltä pentua.
Älä osta pentua säälistä. Vaikka pelastaisit yhden pennun, tuet samalla toiminnan jatkumista. Paras keino lopettaa epäilyttävä eläinbisnes on olla tukematta sitä millään tavoin. Valitettavasti tässäkin asiassa pätee kysynnän ja tarjonnan laki.
Varo laitonta tuontia
Myytävänä on jatkuvasti tuontipentuja, joiden tausta on epäselvä. Pennunostajan on syytä olla valppaana, sillä salakuljetuksen paljastuttua koira joko palautetaan lähtömaahan tai lopetetaan ja omistaja voi menettää lemmikkinsä, sillä päätökset pannaan voimaan myös takautuvasti. Huomioi myös, että laiton tuonti aiheuttaa myös tautien leviämisen vaaran joista raivotauti sekä koiran heisimadon mukana leviävä ekinokokki- loinen ovat ihmiselle hengenvaarallisia.
Ota etukäteen selvää, mitä papereita ulkomailta tuodulla pennulla tulee olla. Jos myyjä ei halua näyttää papereita ja selvittää niiden merkintöjä selvästi, älä osta pentua häneltä.
Jos epäilet koirien salakuljetusta tai muutoin huonoa hoitoa, ota välittömästi yhteyttä eläinsuojeluvalvojaan. Vaikeneminen edesauttaa koiran huonon hoidon jatkumista ja tarpeetonta kärsimystä.
Vastuuntuntoinen englanninbulldoggien kasvattaja antaa aina pennun ostajalle hoito- ja ruokintaohjeet pennun mukana, on kiinnostunut tapaamaan ostajan ennen myyntipäätöstä ja on kiinnostunut myymänsä koiran hyvinvoinnista ja terveydestä tulevinakin vuosina. Vastuuntuntoinen englanninbulldoggikasvattaja kertoo pennun ostajalle avoimesti kaikki hänen tiedossaan olevat mahdolliset sairaudet, joihin pennulla on riski sairastua. Edelleen vastuuntuntoinen englanninbulldogin kasvattaja on ostajan tavoitettavissa neuvoen, ohjaten ja auttaen uutta koiranomistaa tarvittaessa.
Aikuiset englanninbulldoggit kodinvaihtajina
Jos harkitset englanninbulldoggin hankkimista, voi myös aikuinen bulldoggi olla hyvä vaihtoehto. Aikuinen englanninbulldoggi sopeutuu yleensä hyvin uuteen kotiin.
Aikaisemmin uskottiin, että koira ei elämänsä aikana voi kiintyä kuin yhteen omistajaan. Kokemukset aikuisten koirien kodinvaihtojen myötä ovat kuitenkin kumonneet tämän käsityksen. Englanninbulldoggi on sosiaalinen ja perhekeskeinen koira ja viihtyy siellä missä siitä pidetään ja sitä rakastetaan. Aikuinen koira on yleensä sisäsiisti ja paljon rauhallisempi kuin pentu. Aikuiselle koiralle on myös usein jo opetettu perusasiat niin, ettei se välttämättä vaadi mitään koulutusta. Mutta toki joskus tapakasvatus on edellisessä kodissa jäänyt tekemättä ja se täytyy ehkä aloittaa alusta, mutta näin täytyy tehdä myös pennun kanssa. Kotia vaihtavista englanninbulldogeista tulee yleensä hienoja perheenjäseniä moniksi vuosiksi, kunhan oikea koti kohtaa oikean koiran. Silloin kun aikuisen koiran aikaisemmat vaiheet ja koirasta luopumisen syyt ovat tiedossa, on helpompi varautua uudessa kodissa tuleviin mahdollisiin ongelmiin. Monilla englanninbulldogeilla kodinvaihto sujuu kuitenkin yleensä ongelmitta, kunhan koiralle annetaan mahdollisuus kaikessa rauhassa sopeutua uuteen kotiin ja ihmisiin.
Varo jobbareita
On olemassa ihmisiä, jotka ostavat halvalla aikuisia koiria ja myyvät ne eteenpäin. Myydessään he pyytävät niistä korkeampaa hintaa, mutta koiran ensimmäinen omistaja ei tiedä asiasta. Hän voi olla siinä uskossa, että hän on myynyt koiransa eläinrakkaaseen, hyvään kotiin. Jos myyjä vastaa ostajan kysymyksiin vältellen, koira ei vaikuta kiinnostuneelta väitetystä omistajastaan tai tilanne vaikuttaa muuten epäilyttävältä, älä tee kauppoja.
Muista, että myös aikuisen koiran kaupassa tehdään aina kirjallinen, mieluiten Suomen Kennelliiton laatima kauppasopimus, jonka sekä myyjä että ostaja allekirjoittavat.